Energia 2016 Blogi

13. lokakuuta 2016 15.35

Yrityksille lisätuloja sähkön kysyntäjoustosta

Hyvin toimivat sähkömarkkinat edellyttävät useita aktiivisia toimijoita. Reaaliaikaisen energianhallintateknologian mahdollistama kysyntäjousto tarjoaa markkinoille pääsyn lukuisille uusille toimijoille. Sähkönkuluttaja voi nyt valita aktiivisen roolin ja hyötyä siitä taloudellisesti ilman sen syvällisempää perehtymistä markkinoiden toimintaan.

Suhteellisen paljon sähköä tarvitseva yritys, esimerkiksi kasvihuone tai datakeskus, voi hankkia Helenin kysyntäjoustopalvelulla merkittäviäkin lisätuloja. Tämä kuitenkin edellyttää, että yritys pystyy sitoutumaan hetkellisesti vähentämään tai lisäämään omaa kulutustaan. Yritys osallistuu palvelun avulla kantaverkkoyhtiö Fingridin häiriöreserviin.

Palvelu toimii automaattisesti, kun kantaverkossa on hetkellinen häiriö. Näin käy  pari kertaa vuodessa, ja tilanne kestää noin vartin kerrallaan. Kantaverkkoyhtiö Fingrid hyödyntää silloin automaattisesti hyödynnettävää taajuusohjattua häiriöreserviään ja maksaa markkinahintaisen korvauksen tähän taajuusreserviin sitoutuneille toimijoille. Pienelle tai keskisuurelle melko energiaintensiiviselle yritykselle tämä voi merkitä jopa kymmeniä tuhansia euroja vuodessa.

Yritykset varmistavat ohjausjärjestelmän ansiosta  osaltaan kansallisen sähköverkon toimintaa. Niiden ei tarvitse olla itse tavoitettavissa tai tehdä mitään häiriön sattuessa, vaan ne antavat vain suostumuksensa oman sähkönkäyttönsä ohjaamiseen automatisoidulla ohjausjärjestelmällä. Järjestelmä vaatii asiakkaan luona tehtäviä asennuksia sekä käyttöönoton, jolla yritys liitetään järjestelmään, minkä jälkeen se ei vaadi toimenpiteitä.

Energiayhtiölle on tärkeää tarjota asiakkailleen uusia innovatiivisia palveluja. Rahallinen hyöty on asiakasyrityksille merkittävä, mutta samalla ne voivat antaa myönteisen panoksen koko kansalliselle sähköjärjestelmälle.  Kysyntäjouston ansiosta sähkömarkkinoiden käyttöön voidaan saada merkittävä potentiaali, joka leikkaa suoraan tarvetta sähkön tuontiin maan rajojen ulkopuolelta. Se vähentää myös tarvetta säätövoiman tuotantoinvestointeihin. Tällä on merkitystä myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Tulevaisuudessa joustopotentiaali kasvaa edelleen, kun liikenteen sähköistyminen etenee.

Helen_Markus_Logren

Markus Logren
Kehityspäällikkö (DI)
Helen

www.helen.fi

 

 


ENERGIA 2016 BLOGISSA

Energia 2016 blogien äänellä: Linjauksia energian ja ilmaston tulevaisuudesta
13.12.2016: Kooste

Luonto tuo meille vihreää energiaa
22.10.2016: Aslak de Silva, myynti- ja markkinointijohtaja, Narturvention

Pyhäjoella valmistaudutaan tulevaan
18.10.2016: Juha Miikkulainen Fennovoiman kehityspäällikkö

Kuluttaja siirtyy takapenkiltä kuskin paikalle
14.10.20116: Andy Lundström Chief Business Development Officer There Corporation

Yrityksille lisätuloja sähkön kysyntäjoustosta
13.10.2016: Markus Logren Kehityspäällikkö (DI) Helen

Energia-alan bloggarit: vaikuttamista ja verkostoitumista
13.10.2016: Energiamessut & Medita Communication Oy

World Energy Congress tulee Tampereelle
6.10.2016: Lauri Muranen, toiminnanjohtaja, WEC Finland

Energiatehokkuuden parantaminen maksaa itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa
30.9.2016: Ari Järvinen, toimitusjohtaja, Lamit Oy

Ekologisessa kaupungissa asuu onnellisia asukkaita
27.9.2016: Katariina Lemetyinen, myyntipäällikkö, Expomark Oy

Energiamurros haastaa myös yritysten liiketoimintamallit – mitä tekee UPM Energy?
26.9.2016: Anne Särkilahti, johtaja, UPM Energy

Puu on elintärkeää uusiutuvaa lähienergiaa
16.9.2016: Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry

Pientuotanto on yhä useamman ulottuvilla - tietoa tarvitaan
13.9.2016: Tapio Tuomi, järjestöpäällikkö, Suomen Lähienergiamliitto ry 

Energian käyttäjät päästöjen vähentäjinä
9.9.2016: Kalevi Luoma, energiainsinööri, Kuntaliitto

Energiatehokas juna - ympäristöä ja asiakasta varten
6.9.2016: Nina Mähönen, Suunnittelupäällikkö rautatielogistiikka, VR Transpoint

Tietoverkkoratkaisut ovat osa nykyaikaista energiainfraa
26.8.2016: Kari Keinänen, Tietoverkot-liiketoiminnan johtaja, Voimatel

Valinnoilla tehokkaampaan energian käyttöön
19.8.2016: Saila Seppo, Uusi energia akatemiaohjelman ohjelmapäällikkö, Suomen Akatemia

Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pk-yritykset työllistävät yhä kasvavan joukon ihmisiä ympäri maatamme
20.6.2016: Tapio Tuomi, järjestöpäällikkö, Suomen Lähienergialiitto ry

Yli 1000 MW kotimaista päästötöntä energiaa – tuulivoiman kehittäminen jatkuu
8.4.2016: Anna Tiihonen, tiedottaja, Suomen Tuulivoimayhdistys

Energia 2016 – Kurkistus energian tulevaisuuteen
10.3.2016: Lauri Muranen, toiminnanjohtaja, WEC Finland